KOULU

MITÄ

Tulisielukoulu on opetuslapseuskoulu nuorille aikuisille, jotka ovat iältään 18 - 30+ - vuotiaita. Opetus tapahtuu suomen kielellä, mutta mahdollisuuksien mukaan pienryhmä voi toimia ruotsin tai englannin kielellä.

Tulisielukouluun sisältyy 12 viikon teoriajakso Suomen teologisella opistolla ja sen aikana myös seurakunta- sekä tapahtumavierailuja, kolmen viikon mittainen aktio eli opintomatka sekä päätösviikko. Tulisielukoulun pituus on yhteensä 16 viikkoa, ja seuraava koulu järjestetään ajalla 10.2.-29.5.2020.

Teoriajakso jakautuu kuuteen jaksoon, joiden teemat ovat:

SYDÄN

Jaksolla keskitytään siihen, miten sisimpämme muuttuu, eheytyy ja syttyy Jeesuksen läsnäolossa.

totuus

Jaksolla syvennytään Raamatun sanaan ja sen tulkitsemiseen.

lähetys

Jaksolla valmistaudutaan kohti aktioita ja kutsumusta.

palveleminen

Jaksolla paneudutaan luonteen kasvuun, palvelevaan johtajuuteen sekä tehdään kotimaanaktio eli opintomatka.

voima

Jaksolla tutustutaan Pyhään Henkeen ja Hänen vaikutukseensa uskovan elämässä sekä seurakunnassa.

johtajuus

Jaksolla teroitetaan niitä tietoja ja taitoja, joita johtaja tarvitsee, syvennetään omaa kutsumusta sekä hengellisiä lahjoja.

JOHTAJAT

Tulisielukoulun johtajana toimii vapaakirkon pastori Henna Saarinen, ja keväällä 2020 hänen kanssaan johtoryhmässä toimivat Tiia-Mari Alastalo, Riikka Nieminen ja Eerik Salonen.

TIIMI

Tulisielukoulun henkilökuntana toimii tiimi, joka palvelee opiskelijoita koko koulutuksen ajan. Tiimiläiset ovat tulisieluisia nuoria aikuisia, jotka ovat itse läpikäyneet Tulisielukoulun. Kullakin opiskelijalla on mentori sekä samaa sukupuolta oleva pienryhmänjohtaja, joiden kanssa on luontevaa jakaa sitä prosessia, mikä koulun aikana syntyy omassa sisimmässä.

_MG_0243-2.jpg

KENELLE

Tulisielukoulu on suunnattu sinulle, joka toimit jo tai haluat alkaa toimia hengellisessä johtajuudessa, seurakunnassa tai seurakunnan kautta. Koulun aikana kasvat johtamistaidoissa, pääset käsittelemään sisintäsi eli elämänhistoriaasi, voit erottaa läheistä ja erityistä aikaa jumalasuhteelle sekä löydät syvemmin kutsumustasi ja opit käyttämään hengellisiä lahjojasi. Tämän lisäksi voit vahvistaa opillista perustusta, kokea Pyhän Hengen voimaa ja kosketusta sekä syttyä uudella tasolla seurakunnalle ja siellä palvelemiselle. Tulisielukoulussa pääset elämään yhteisössä, joka haastaa kasvuun, mutta rakastaa sinua sellaisena kuin olet.

Hengellisen pääoman lisäksi koulussa muodostetaan elämänmittaisia ystävyys- ja yhteistyösuhteita sekä pidetään hauskaa yhdessä. Omia rajojaan ja lahjojaan pääsee kokeilemaan käytännössä aktiossa eli lähetysmatkalla, joka samalla haastaa ja innostaa – mahdollisesti jopa avaa oven toteuttamaan omaa kutsumustaan tulevaisuudessa. 

Sloganimme on syty ja sytytä, ja sitä me kaipaamme: syttyä Jeesukselle enemmän kuin koskaan aiemmin, ja sytyttää muita.

MISSÄ

Tulisielukoulu järjestetään lähellä Tampereen ydinkeskustaa sijaitsevalla Suomen teologisella opistolla. Opiskelijat majoittuvat Teopoliksen päärakennuksen siipeen rakennetussa asuntolassa. Avioparit majoitetaan omaan huoneeseen.

Teopoliksesta on kymmenen minuutin kävelymatka Tampereen ydinkeskustaan, eli kaupungin tarjonta sekä liikuntamahdollisuudet löytyvät lähiympäristöstä.
 

aktioMATKA

Teoriajakson jälkeen opiskelijat lähtevät tiiminjohtajien johdolla kolmen viikon aktiomatkoille, jotka suuntautuvat lähetyskentille ja seurakuntiin. Viiden Tulisielukoulun aikana olemme tehneet matkoja Suomeen ja Ruotsiin, Espanjaan ja Marokkoon, New Yorkiin sekä Israeliin.

 

PÄIVÄOHJELMA

Jokainen arkiaamu alkaa ylistyksellä ja jatkuu opetussessiolla. Iltapäivisin paneudutaan opetusteemaan syvemmin opettajien johdolla, jaetaan omaa prosessia pienryhmissä tai työskennellään aktiotiimeissä. Tulisielukoulun johtajat ohjaavat ryhmän kasvuprosessia viikoittain tulisieluisissa pastorisessioissa.

Illat ovat koulussa enimmäkseen vapaita ja opiskelijoilla on halutessaan mahdollisuus vaikkapa urheilla tai viettää aikaa Tampereella. Lauantai on vapaapäivä.  Sunnuntaisin palvellaan Syke-seurakunnassa, joka on nuorekas ja tuore seurakuntaistutus Tampereen Teopoliksella.

Koulujakson aikana opiskelijoilla on pidennetty vapaa viikonloppu (pe-ma) 2-4 viikon välein.

OPETTAJAT

Koulun opettajat tulevat eri kirkkokunnista ja edustavat laajasti Suomen kristillistä kenttää. Jokaisen sydämessä on palava halu palvella ja varustaa nuoria aikuisia sillä viisaudella, jota heille on karttunut. Opettajat puhuvat koulussa siitä teemasta, jonka asiantuntijoita juuri he ovat, ja johdattavat opiskelijoita prosessiin, joka on elämää muuttava.

_MG_0088-2.jpg

HINTA

Tulisielukoulu on kokonaispaketti, johon sisältyy asuminen, opiskelupäivien ruoka (arkipäivät), opetus, mentorointi, teoriajakson aikaiset opintomatkat ja oppikirjat. Viikonloppujen ruuat valmistetaan itse, eivätkä ne sisälly kokonaispakettiin. Opiskelijoiden käytössä on yhteiskeittiö, jossa voi säilyttää omia ruokatarvikkeita.

Kevään 2020 teoriajakson hinta 2300€ on voimassa 31.10.2019 saakka hakeneille. Sen jälkeen hinta on 2500€.

Haku sulkeutuu kun koulu on täynnä, mutta viimeistään 15.1.2020. Ilmoitamme koulun paikkatilanteesta Instagram-profiilissamme siinä vaiheessa, kun suuri osa paikoista on täynnä. Syksyn 2019 koulu myytiin loppuun, joten halutessasi paikan juuri kevään ryhmästä, kannattaa olla nopea!

Aktio eli opintomatka laskutetaan erikseen, ja lopulliset hinnat selviävät Tulisielukoulussa. Aiempina vuosina hinnaksi on tullut 500 - 2100 euroa, kohteesta riippuen. Aktiotiimit rakennetaan koulun alkupuolella opiskelijoiden toiveita sekä taloustilanteita huomioiden.
 

HAKU

Kouluun haetaan lähettämällä hakukaavake sekä tarvittavat suositukset. Koulun johtaja haastattelee puhelimessa kaikki hakijat, ja käsittelee hakemukset yhdessä Teologisen opiston rehtorin kanssa.
 

OPINTOTUKI

Tulisielukoulun opiskelijat ovat Suomen teologisen opiston opiskelijoita teoriajakson ajan. Opiskelijoilla on mahdollisuus hakea opintoihinsa KELA:n myöntämää toisen asteen opintotukea tuolle ajalle. Opintotuen hakemista varten hakija tarvitsee virallisen hyväksymiskirjeen, jonka toimitamme hyväksytyille opiskelijoille postitse.

KYSY LISÄÄ

Toimistomme on auki 15.12.2019 saakka, ja taas 13.1.2020 alkaen. Koulun johtajalle voi soittaa arkisin klo 9-16 numeroon 044-5399499 ja sähköpostiosoitteemme tulisielukoulu@gmail.com palvelee myös toimistoaikoina.